
Tervetuloa tutustumaan Aallonmurtaja-hankkeeseen!
Valtakunnallinen Aallonmurtaja-hanke järjestää vertais- ja vapaaehtoistoimintaa noin 16–29-vuotiaille, joita kaksisuuntainen mielialahäiriö tai skitsoaffektiivinen häiriö koskettaa omakohtaisesti tai läheisen kautta. Tietoa myös nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille.
Tule mukaan vertaistoimintaan
Kaipaatko vertaistukea? Tällä hetkellä järjestämme jatkuvaa vertaistoimintaa etänä Zoomissa ja Discordissa sekä kasvokkain Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Mikkelissä, Turussa ja Oulussa. Pyrimme järjestämään uusia kasvokkaisia ryhmiä sinne, missä niille on tarvetta ja toivetta.
Etsimme vertaisohjaajia Kuopioon ja Joensuuhun
Kiinnostaisiko sinua vertaisryhmässä ohjaajana toimiminen? Vertaisohjaajat mahdollistavat sen, että pystymme tarjoamaan kasvokkaisia vertaisryhmiä ympäri Suomen. Pyrimme siihen, että jokaisessa ryhmässä on ainakin kaksi ohjaaja, joten ryhmää ei tarvitse ohjata yksin. Aikaisempaa kokemusta ryhmien ohjauksesta ei tarvitse olla. Perehdytämme tehtävään! Laita viestiä emma.p@kaksisuuntaiset.fi jos kiinnostuit tai haluat lisätietoa.
Tutustu tuottamaamme opassarjaan
Hanke on tuottanut osana toimintaansa opassarjan, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa ja ymmärrystä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja skitsoaffektiivisesta häiriöstä. Opassarja on tuotettu yhteistyössä kohderyhmän kanssa ja jokaisessa oppaassa kuuluu nuorten oma ääni. Sarjaan sisältyy perusosa sekä oppaat nuorille, läheisille ja ammattilaisille.
Ota yhteyttä!
Toimimme monilla eri alustoilla. Klikkaa alta ja hyppää mukaan toimintaan!
Haluatko saada ajankohtaiset tiedot hankkeen toiminnasta suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirje!
Löydät meidät myös LinkedInstä!
Instagramissa tiedotamme hankkeen toiminnasta, kerromme tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja skitsoaffektiivisestä häiriöstä, kerrotaan sairastuneiden omista kokemuksista sekä kyselyitä ja erilaisia tempauksia.
Tämä on vertaistuellinen ja anonyymi keskustelualusta kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsoaffektiivista häiriötä sairastaville sekä heidän läheisilleen.
Erilaisia videoita mm. masennuksesta ja maniasta. Videot ovat nuorten itsensä tekemiä.
Mielen mainingeista on Kaksisuuntaiset ry:n yhteisöblogi. Sitä kirjoittaa vaihtuva joukko kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai skitsoaffektiivista häiriötä sairastavia ihmisiä monesta eri taustasta ja ikäryhmästä. Kullakin kirjoittajista on oma, persoonallinen näkökulmansa mielen sairauden kanssa elämiseen.


Lue vapaaehtoistemme Nemin ja Tarun haastattelu Aamulehdessä (ilmestynyt 30.3.2025). Linkki juttuun: https://www.aamulehti.fi/terveys/art-2000011104913.html (Huom! Nettilinkin juttu kokonaisuudessaan luettavissa vain tilaajille)
Juttu luettavissa myös https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011135223.html ja https://www.satakunnankansa.fi/ihmiset/art-2000011134975.html
Lataa ohje Aalto-sukkiin 🧶

