Yhteistyö

Hankkeessa tehdään mielellään yhteistyötä eri tahojen kanssa. Ole rohkeasti yhteydessä ideoistasi, joita voitaisiin toteuttaa yhteistyössä!

Hankkeessa tehdään mielellään yhteistyötä myös opiskelijoiden kanssa. Hankkeeseen ovat siis tervetulleita sekä harjoittelijat että opinnäytetyötä tekevät. Meillä voi totetuttaa sekä tutkimus- että kehittämisopinnäytetyön.

Kysy mahdollisuutta harjoitteluun tai esitä idea opparista!

“Suoritin Aallonmurtaja-hankkeessa opintoihini kuuluvan 15 op:n syventävän harjoittelun. Harjoittelun aikana pääsin osallistumaan monipuolisesti erilaisiin työtehtäviin, kuten oppaiden kirjoittamiseen, viestintään, koulutusten järjestämiseen, tapahtumien ja toiminnan suunnitteluun, sekä some-sisällön luomiseen. Harjoittelun aikana pääsin myös osallistumaan erilaisiin koulutuksiin ja verkostotapaamisiin.

Olen iloinen siitä, että suoritin harjoittelun hankkeessa. Pääsin heti osaksi hankkeen työtiimiä, ja mun oli helppo ottaa osaa hankkeen toimintaan. Omia ideoita oli helppoa tuoda esiin, ja pääsin myös toteuttamaan niitä. Pidin siitä, että työskentely oli hyvin itsenäistä ja apua sai aina kun sitä tarvitsi. Suosittelen harjoittelua Aallonmurtaja-hankkeessa sellaiselle, joka on kiinnostunut hanketyöstä, hyvinvoinnin edistämisestä ja itsenäisestä työskentelystä.”

Emma, yhteisöpedagogi (AMK)

“Olin harjoittelijana 10 viikon ajan Aallonmurtaja-hankkeessa. Harjoittelussa tein paljon itsenäistä työtä. Koen, että se kasvatti vastuun ottamista työyhteisössä sekä opin luottamaan omiin ideoihini. En kuitenkaan jäänyt yksin tehtävieni kanssa vaan sain aina tukea ja ohjausta Hillalta sekä Sannalta. Harjoittelussa työtehtäviini kuului mm. some-sisällön luominen, yhteistöiden suunnittelu, koulutukset, verkostointi tapahtumiin osallistuminen, hankkeen tapahtumien järjestely sekä toteutus.

Omaa luovuutta sain käyttää kaikissa työtehtävissä ja koin, että olin tasavertainen osa työtiimiä. Oli helppo tuoda omia ehdotuksia esiin ja niihin myös kannustettiin! Suosittelen harjoittelupaikkaa Aallonmurtaja-hankkeessa, jos haluat oppia hanke- ja mielenterveystyöstä, sekä itsenäisestä työskentelystä hyvän työtiimin kera! 🙂”

Sonja, sosionomi (AMK)

“Suoritin Aallonmurtaja-hankkeessa 18 op:n harjoittelun. Harjoittelu sisälsi paljon itsenäistä työskentelyä kotoa käsin, ja Tampereen toimistolla kävin vain muutamia kertoja. Tämä mahdollisti hyvin harjoittelun tekemisen omalta kotipaikkakunnalta etäisyydestä huolimatta.  Harjoittelun aikana pääsin osallistumaan verkostotapaamisiin sekä toteuttamaan tapahtumia livenä ja verkossa. Lisäksi pääsin tekemään some-sisältöjä, joka oli erityisesti oma mielenkiinnon kohteeni harjoittelun aikana. Erityisesti nyt, kun digitaaliset palvelut ovat yleistyneet jatkuvasti, mielestäni harjoittelu tarjosi oivan kosketuspinnan digitaaliseen ohjaustyöhön.

Harjoittelu ei ehkä ollut ”tyypillisin” kuntoutuksen ohjaajan harjoittelu paikka, mutta sitäkin antoisampi. Työtehtävissä sai käyttää paljon omaa luovuutta ja huolimatta siitä, että olin harjoittelija, olin tasa-arvoinen osa tiimiä. Omien ideoiden tuonti esiin oli helppoa, ja niitä pääsi toteuttamaan haluamallaan tavalla. Aallonmurtaja-hanke on hyvä mahdollisuus oppia mielenterveystyöstä järjestösektorilla sekä yleisesti ottaen hanketyötä. Erityisesti itsenäiseen työhön ja oman työn rytmittämiseen ja aikatauluttamiseen hankkeessa saa hyvää kokemusta.”

miia, kuntoutuksenohjaaja (AMK)

“Suoritin kaksi sosionomi opintojen harjoitteluani Aallonmurtaja-hankkeessa (yht. 25 op). Vaikka harjoitteluaika oli yhteensä pitkä, koin sen todella antoisaksi ja koko ajan opin uutta. Sen myötä pääsin myös kunnolla hankkeen toimintaan sisälle joka helpotti tekemistä kun tavat olivat tutut ja oli myös helpompi itsellä ideoida hankkeelle. Vaikka toteutin harjoittelun etänä, en jäänyt yksin asioiden kanssa vaan sain hyvin tukea ja apua aina tarvittaessa. Minulla oli myös heti ensimmäisestä päivästä tasavertainen olo työyhteisössä, minut otettiin hyvin osaksi tiimiä.

Työtehtävät oli todella mielenkiintoisia, opettavaisia ja monipuolisia. Suunnittelin ja toteutin nuorille live tapahtuman, osallistuin verkossa järjestettäviin tapahtumiin ja koulutuksiin, viestintään, verkostointiin, some-sisällön tuottamiseen, pääsin näkemään ja osallistumaan erilaisiin projekteihin alusta alkaen mm. live vertaistukiryhmän toteuttamiseen.

Jos haluaa saada kokemusta ja oppia mm. yhteistyöstä, hankkeen toiminnasta, mielenterveystyöstä, projektisuunnittelusta, viestinnästä ja somen tuottamisesta suosittelen lämmöllä Aallonmurtaja-hankkeessa harjoittelun suorittamista. Hankkeen tiimi on lämminhenkinen, kannustava ja tasavertainen harjoittelijalle.”

Tanja, sosionomi (AMK)

“Täällä kirjottelee viimeistä opintovuotta viettävä Sosionomi Jonna! Suoritin sosiaalityön kehittämisen harjoitteluni Aallonmurtaja Hankkeella ja se olikin hyvin erilainen kuin edelliset harjoitteluni. Toteutus oli pääosin etänä ja itsenäistä työskentelyä. Hanketyö oli itselleni vierasta ja opinkin paljon työstä hankkeen parissa. Päällimmäisenä mieleeni jäi sosiaalisen median viestintä, josta pidin paljon, opin käyttämään mm. canva työkalua laajemmin ja pääsin toteuttamaan myös omia ideoita vapaasti hyödyntäen hankkeen brändiä.

Opin kuinka laaja ja monipuolinen hanketyö voi olla ja miten monenlaisia työtehtäviä se pitää sisällään. Olen mm. päässyt tekemään sisällöntuottamista someen, jakamaan oppaita ja tietoa hankkeesta, osallistumaan nuori2025 messuille ja tapaamaan nuorisoalan ammattilaisia, osallistunut STEA hakemuksen täyttämiseen, suunnitellut paitoja hankkeen työntekijöiden kanssa heille ja vertaisille, postittanut paitoja ja hankkeen materiaaleja, ollut mukana suunnittelemassa ja kirjoittamassa juttuvinkkiä lehteen, ollut mukana eri viestintäkanavissa kuten discordissa keskustelemassa vertaisten kanssa, ollut yhdistyksen kuukausikokouksessa mukana ja paljon muuta!

Minut otettiin heti tiiviisti mukaan osaksi työryhmää ja olen kokenut olevani osa porukkaa ja koen että minuun luotettiin alusta alkaen tasavertaisena osana hanketta, silti pystyin säilyttämään hyvin opiskelijan roolin ja sain aikaa edistää kehittämisideaa ja opiskelujani.

Jonna, sosionomi (AMK)

“Heippa, oon Martta ja tein keväällä 2025 yhteisöpedagogin viestinnän ja verkostotyön harjoittelun Aallonmurtaja-hankkeessa, jonka laajuus oli 10 opintopistettä. Suuntaudun opinnoissani järjestötyöhön, joten oli todella kehittävää ammatillisesti päästä osaksi hanketyötä ja sen arkea. Pääsinkin suunnittelemaan ja toteuttamaan sitä niin some-julkaisujen ja kampanjoiden kuin blogitekstien kautta ja näin hyödyntämään  luovuuttani paljon sekä oppimaan ihan käytännössä eri alustojen ja kanavien toiminnasta enemmän. Verkostotyön osalta kehittävää oli eri toimijoiden kartoittaminen ja kontaktointi liittyen mm. uuden vertaistukiryhmän käynnistämiseen ja tietysti isoimmassa roolissa tutustuminen vapaaehtoisten ja vertaistoimijoiden verkostoon ja heidän tapaamisensa.

Merkittävää oli päästä myös mukaan harjoitteluuni ajoittuvaan KRIS tampere ry:n  Kuolemattomat-tapahtumaan yhdessä Hillan ja vapaaehtoisen kanssa. Aiheena huumekuolemat on rankka, mutta pidin tärkeänä, että näin pääsi lähemmäs myös omaisten kokemuksia ja sitä, kuinka tärkeää on edistää ja toteuttaa ennaltaehkäisevästi mielenterveyttä tukevaa työtä. Hankkeen työ koskettaa myös omakohtaisesti ja oli hienoa, että pystyi hyödyntämään myös kokemusasiantuntijuutta ja vertaisuutta harjoittelun aikana. 

Harjoittelussa tein paljon työtä itsenäisesti, mutta toimistopäivät ja etätapaamiset myös muina päivinä Hillan ja Emman kanssa antoivat tukea ja toivat rentoutta työhön. Hankkeen työporukkaan oli helppo päästä mukaan ja yhdessä isompienkin kokonaisuuksien kuten avustushakemuksen työstäminen sujui jouhevasti. Suosittelen ehdottomasti tekemään harjoittelua hanketyön parissa, koska itse koin, että pääsi niin monipuolisesti ottamaan osaa erilaisiin työtehtäviin ja käyttämään hyödyksi omia vahvuuksiaan.

Lisää pohdintaa harjoittelustani voit halutessasi lukea: https://mielenmainingeista.home.blog/2025/05/30/yhteisopedagogin-mietteita-harjoittelusta/

martta, yhteisöpedagogi (AMK)

“Moikka kaikille! Olen Kerttu, juuri valmistunut muotoilija Savonia-ammattikorkeakoulusta Kuopiosta. Tein palvelumuotoilun opinnäytetyöni kevään 2024 aikana Kaksisuuntaiset ry:lle. Opinnäytetyöni käsitteli nuorten henkisen hyvinvoinnin vahvistumista luovia menetelmiä käyttäen. Opinnäytetyössäni seurasin taidepajojen hyvinvointia lisääviä vaikutuksia ja kokemuksia nuorten henkiseen hyvinvointiin. Työni oli osa Aallonmurtaja-hanketta. Hankkeen tavoitteena on muun muassa henkisen hyvinvoinnin lisääntyminen ja osatavoitteena, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai skitsoaffektiivista häiriötä sairastava saa osallisuuden kokemuksia ja vertaistukea. Halutaan myös, että tieto sairaudesta lisääntyy ja yhteisöllisyyden tunne vahvistuu. Yhdistys haluaa kehittää ja järjestää hankkeen aikana uusia tapahtumia, vertaistukiryhmiä ja ystävätoimintaa valtakunnallisesti. Koin yhdistyksen tavoitteet ja tavoitteista syntyvät tuotokset tärkeänä ja lähdin kehittämään heidän toimintaansa näiltä osin.

Nuoret ja nuorten hyvinvointi on lähellä sydäntäni, joten jo varhaisessa vaiheessa opintojani oli selvää, että opinnäytetyöni aihe liittyy nuorten hyvinvointiin ja sen tukemiseen. Omat positiiviset kokemukset maalaamisen mielenhyvinvointia lisäävästä vaikutuksesta vahvistivat ajatusta maalaamisen liittämisestä aiheeseen voimaantumisen välineeksi. Lisäksi omakohtainen kokemukseni kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä omaisena, kannusti minua aiheen pariin. 

Palvelumuotoilun opinnäytetyö oli ihana toteuttaa Kaksisuuntaiset ry:lle ja tälle kohderyhmälle ja sen toteuttaminen tuntui todella luontevalta. Suunnittelin ja toteutin luovia, intuitiivisen maalaamisen taidepajoja 16–29-vuotiaille nuorille, joita kaksisuuntainen mielialahäiriö tai skitsoaffektiivinen häiriö koskettaa omakohtaisesti tai läheisen kautta. Taidepajojen aikana osallistujat saivat tutkia omaa sisäistä maailmaansa, ja ilmaista itseään, tarkoituksena lisätä nuorten henkistä hyvinvointia luovuuden avulla. Taidepajan tavoitteena oli lisäksi vertaistuen lisääntyminen ja yhteisöllisyyden kokeminen, sekä lisätä ymmärrystä mielialahäiriöistä ja vähentää sairaudesta johtuvaa stigmaa.  Lopuksi taidepajoissa syntyvät työt koottiin pieneksi näyttelyksi, joka toteutettiin Kuopion kaupungin kirjastossa.

Käy kurkkaamassa lisää, opinnäytetyö on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202404176779

Kerttu, palvelumuotoilija (AMK)

”Voi puhua ilman naamareita, koska muutkin enemmän tai vähemmän samalla viivalla” : kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja skitsoaffektiivisen häiriön kanssa elävien kokemuksia vertaistuesta ja sen merkityksestä heidän toimijuuteensa (2024)

Katariina ja Ronja selvittivät opinnäytetyössään kolmannen sektorin mahdollistaman vertaistuen merkitystä kaksisuuntaisen mielialahäiriön tai skitsoaffektiivisen häiriön tukimuotona. Opinnäytetyössä keskityttiin etenkin vertaistuen merkitykseen toimijuuden kokemuksen tukemisessa. Tavoitteena oli tuottaa tietoa vertaistuen merkityksellisyydestä vertaistukiryhmään osallistuvien omasta näkökulmasta. Kaksisuuntaiset ry toimi heidän työelämäkumppanina.

Opinnäytetyö on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024060621616

Katariina ja ronja, sosionomi (AMK)

Työn merkitys kuntoutumisessa nuorilla mielenterveyskuntoutujilla (2025)

Satakunnan ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat Tanja ja Salla tutkivat opinnäytetyössään työllistymisen merkitystä kuntoutumiseen kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsoaffektiivista häiriötä sairastavilla 18–29-vuotiailla nuorilla aikuisilla. Työelämäkumppanina toimi Kaksisuuntaiset ry:n Aallonmurtaja-hanke. Tutkimuksessa käytettiin anonyymiä verkkokyselyä.

Tulosten mukaan työ vaikuttaa positiivisesta arkeen ja vähentää ahdistusta mm. taloudelliseen turvaan liittyen. Työn positiiviset vaikutukset näkyvät myös sosiaalisten suhteiden ja itsenäistymisen osa-alueilla sekä se voi parantaa sairastuneen elämänlaatua. Toisaalta vastauksista kävi ilmi, että työ voi vaikuttaa elämänlaatua heikentävästi, jos se on liian kuormittavaa ja voi näin edesauttaa oireiden pahenemista.

Opinnäytetyön johtopäätöksenä huomattiin, että mielenterveyskuntoutujan voimavarat ja vaikuttamismahdollisuudet työajassa ja -määrässä huomioiva työ tukee kuntoutumista. Työhön kuntoutuminen on merkityksellistä niin ihmiselle itselleen kuin yhteiskunnallekin ja avoin keskustelu mielenterveysongelmista ja oikean tuen saaminen työllistymisessä luo positiivista vaikutusta. 

Koko opinnäytetyö on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202505038796

Salla ja tanja, sosionomi (AMK)

Opas kuntoutuspalveluista kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja skitsoaffektiivista häiriötä sairastaville nuorille (2025)

Mielenterveyden haasteet voivat tehdä arjesta haastavaa, erityisesti nuorille. Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsoaffektiivinen häiriö ovat diagnooseja, joiden kanssa eläminen vaatii tukea ja ymmärrystä. Tuijan ja Kiian tarkoituksena opinnäytetyössä oli koota yhteen hyväksi todettuja ja hyödyllisiä palveluita, jotka on suunnattu juuri näitä haasteita kokeville nuorille, jotta nuorten olisi helpompi etsiä itselleen sopivia palveluita. Nuoruus itsessään on jo epämääräistä ja ristiriitaista aikaa, entä sitten, jos sen päälle tulee vielä mielenterveyden häiriö ja epävarmuus siitä, mistä saisi tukea?

Tuloksista selvisi, että palvelut on suurimmaksi osin koettu hyödyllisiksi, mutta palveluihin pääsemisessä ollut usein haasteita. Keskeiseksi ongelmaksi vastauksista nousi nuorten kokemus siitä, että heitä ei oteta tosissaan, kun ovat koittaneet saada apua ja palveluita. Paljon käytettyjä palveluita olivat psykiatrisen sairaanhoitajan ja sairaanhoitajan tapaamiset. Myös mm. sairaalahoito ja lääkehoito tulivat esille. Tuijan ja Kiian opas tarjoaa tietoa erilaisista kuntoutuspalveluista, kuten mielenterveyspalveluista, sosiaalisesta kuntoutuksesta ja vertaistuesta. Se auttaa nuoria ymmärtämään, mitä palveluita on tarjolla ja miten niihin pääsee käsiksi. Opinnäytetyössä tätä on avattu vielä enemmän, jotta opas pidettiin tiiviinä ja helppolukuisena.

Koko opinnäytetyö on luettavissa osoitteessahttps://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025052214651

tuija ja kiia, kuntoutuksenohjaaja (AMK)

Verkkovertaistuen merkitys Aallonmurtaja-hankkeen asiakasryhmään kuuluville (2025)

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää verkkovertaistuen merkitystä Aallonmurtaja-hankkeen kohderyhmään kuuluville nuorille. Työn tavoitteena oli tuottaa tietoa hankkeen verkkovertaistuen kokemuksista nuorten näkökulmasta sekä kehittää hankkeen toimintaa entistä käyttäjälähtöisemmäksi. Tutkimuskysymyksemme oli: millainen on verkkovertaistuen merkitys Aallonmurtaja-hankkeen asiakasryhmään kuuluville?

Tulokset osoittivat, että verkkovertaistuki oli monelle vastaajalle merkittävä osa arjessa selviytymistä ja toipumista. Vastaajat kokivat erityisen tärkeiksi saavutettavuuden, tunnetason tuen sekä yhteenkuuluvuuden tunteen. Kehittämiskohteisiksi nousivat verkkovertaistuen säännöllisyys, monipuolisuus ja ryhmätoiminnan joustavuus. Tuloksia voidaan hyödyntää hankkeen toiminnan kehittämisessä sekä verkkovertaistuen merkityksen esiin tuomisessa nuorten mielenterveyspalveluiden osana.

Koko opinnäytetyö on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025052716572

tiina ja katja, sosionomi (AMK)

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan läheisen kokemukset ja tuen tarpeet (2025)

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan läheisten kokemuksia erityisesti vaativissa tilanteissa sekä heidän ajatuksiaan tuen tarpeista. Lisäksi selvitettiin, millainen merkitys vertaistuella ja vertaisuudella on läheisille. Tavoitteena oli tuoda läheisten ääntä kuuluviin sekä lisätä keskustelua heidän asemastaan osana mielenterveystyötä sosiaali- ja terveysalalla.

Tulosten mukaan erityisen vaativia kokemuksia olivat muun muassa arjen arvaamattomuus ja huoli sairastavasta henkilöstä. Tärkeinä tekijöinä hankalissa tilanteissa olivat hyvä sairastavan ja läheisen välinen suhde, oikeanlainen tieto sairaudesta sekä tuki toiselta ihmiseltä. Läheiset kertoivat kokevansa palveluiden avun puutteelliseksi, joten tukea he hakivat itseohjautuvasti.

Johtopäätöksenä voitiin todeta, että läheisten tuen tarpeet ulottuivat eri osa-alueille. Omat sosiaaliset verkostot sekä vertaistuki sen eri muodoissa olivat jokaiselle merkittävä tekijä jaksamisen suhteen. Ammattilaisten apu ja tuki koettiin puutteelliseksi niin läheisen huomioimisessa osana hoitoprosessia, kuin palveluohjauksessakin. Ammattilaisen rooli läheisen tukena on merkittävä ja läheisiä tulisi osallistaa enemmän sairastavan hoitoprosessissa.

Koko opinnäytetyö on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025101325981

SONJA ja Siina, sosionomi (AMK)

Verkkovertaistuen vaikutus yksinäisyyden kokemukseen (2025)

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin verkkovertaistuki koetaan yksinäisyyttä elämässään kokevien verkkovertaistuen käyttäjien näkökulmasta ja millaisia vaikutuksia verkkovertaistuella voi yksinäisyyden kokemukseen olla. Osatavoitteena oli myös kartoittaa, millaiset valmiudet ja tahtotila yksinäisyyttä kokevilla on hankkia yksinäisyyteensä apua.

Aallonmurtaja-hanke toimi työelämäkumppanina opinnäytetyössä. Tässä opinnäytetyössä ei kuitenkaan keskitytty mielenterveydellisiin haasteisiin, vaan kohderyhmä valikoitui osin siitä syystä, että mielenterveyden haasteiden ja yksinäisyyden kokemisen välillä on tutkitusti olemassa kaksisuuntainen yhteys.

Opinnäytetyön materiaalinhankinta toteutettiin sähköisellä kyselyllä, joka sisälsi sekä strukturoituja, että avoimia kysymyksiä. Tärkeimmäksi anniksi jäi kehitysideoiden tuottaminen verkkovertaistukea toteuttaville tahoilla, jotta verkkovertaistuella voitaisiin saavuttaa parempia tuloksia myös yksinäisyyden torjumisessa. Opinnäytetyö osoittaa tuloksillaan, miten merkityksellistä ja tärkeää verkkovertaistukeen osallistuminen voi parhaimmillaan yksinäisyyttä kokevalle olla. Tuloksista nousee kuitenkin esille myös monia kehittämiskohteita verkkovertaistuen toteuttamiselle. Selkeä enemmistö yksinäisyyttä kokevista nuorista valitsisi verkkovertaistuen sijaan fyysisesti kokoontuvan vertaisryhmän tuekseen. Nuoret ovat pyrkineet aktiivisesti hakemaan apua omaan yksinäisyyteensä monia kanavia hyödyntäen.

Koko opinnäytetyö on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025120432679

anne, sosionomi (AMK)